Valtion maksukyky seuraa Suomen edellytyksiä rahoittaa ekologisen jälleenrakennuksen mukainen julkinen kulutus ja investoinnit ja säilyttää riittävä maksukyky myös jatkossa. Mittarin lähtökohtana on, että Suomi toteuttaa siirtymän pienenä eurovaltiona osana kansainvälistä rahataloutta.
Niin kutsutun keskuspankkikapitalismin aikana, jolloin Euroopan keskuspankki on pitkälti vastuussa euroalueen rahataloudellisen toimintakyvyn ylläpidosta, maksukyvyn merkittävin tekijä on, lupaako keskuspankki tarvittaessa tehdä vallassaan olevat toimenpiteet eurovaltioiden maksukyvyn takaamiseksi.
Toinen tekijä on Suomen vaihtotase, joka kuvaa viennin ja tuonnin tasapainoa. Voimakkaasti negatiivinen vaihtotase johtaisi Suomen velkaantumiseen ulkomaille ja varallisuuden kulkeutumiseen ulkomaille, mikä heikentäisi Suomen taloudellista asemaa ja itsenäistä päätösvaltaa. Voimakkaasti positiivinen vaihtotase johtaisi muiden valtioiden kohdalla samoihin ongelmiin.
Tavoite
Valtion maksukyvyn on jatkuvasti säilyttävä riittävän hyvänä, jotta julkinen valta voi Suomessa osaltaan rahoittaa ekologisen jälleenrakennuksen ja huolehtia myös jälleenrakennuksen jälkeisistä julkisen talouden edellytyksistä. Suomen on tehtävä euroalueen neuvotteluissa osansa, jotta Euroopan keskuspankin mahdollisuudet turvata Suomen maksukyky säilyvät. Lisäksi Suomen on huolehdittava, että kausitasoitettu vienti ja tuonti pysyvät riittävän hyvin tasapainossa.
Miten tavoitteen toteutumista seurataan?
Mittarissa on kaksi osiota: Euroopan keskuspankin linjaa kuvaava hahmo ja vaihtotaseen tilaa kuvaava mittaritaulu.
Euroopan keskuspankin edellytykset taata eurovaltioiden maksukyky riippuvat monesta tekijästä, ennen kaikkea Euroopan talous- ja rahaliittoa ja eurojärjestelmää määrittelevistä sopimuksista ja niiden kulloisistakin tulkinnoista, mutta myös keskuspankin johdon käsityksistä ja päätöksistä sekä globaalin talousjärjestelmän ja -tilanteen kehityksestä. Kaikki nämä tekijät kanavoituvat markkinoille keskuspankin signaloinnin kautta: käytännössä keskuspankin johtajalla sanomisilla on erittäin suuri vaikutus eurovaltioiden maksukykyyn. Jos keskuspankin johtaja, tällä hetkellä Christine Lagarde, lupaa keskuspankin tekevän kaikkensa maksukyvyn säilyttämiseksi, markkinat tekevät siitä omat johtopäätöksensä ja maksukyky myös säilyy.
Vaihtotasemittari saa lukunsa suoraan Tilastokeskuksen 12 kuukauden liukuvaa summaa esittävästä vaihtotasetilastosta, jota päivitetään kuukausittain (verkkosivuston mittarit eivät kuitenkaan päivity automaattisesti eli vaihtotasemittari ei ole ajantasainen).
Lisätietoja
Olemme irrottaneet valtion maksukyvyn ja sen ennakoinnin talouskasvutavoitteesta omaksi analyysin kohteekseen. Syy irrottamiseen on, että ekologista jälleenrakennusta ei tule alistaa talouskasvulle – jälleenrakennus on toteutettava talouskasvusta riippumatta. Lisäksi talouskasvu on herkästi ristiriidassa kojelaudan muiden tavoitteiden, erityisesti nopean ilmastopäästöjen ja luonnonvarojen käytön vähentämisen kanssa. Irrottamisen tekee mahdolliseksi se tosiasia, että raha ja velka ovat sopimuksenvaraisia asioita, eivätkä ne ole elimellisessä yhteydessä mihinkään aidosti rajalliseen kuten saatavilla oleviin arvometalleihin. Ihmisyhteisöt voivat aina neuvotella raha-asiansa uudestaan. Viime kädessä ihmistyövoima, osaaminen, teknologia, luonnonvarat ja poliittinen mielikuvitus ratkaisevat, mitä yhteiskunnat voivat saavuttaa.
Kun kultaan sidotusta rahasta siirryttiin niin kutsutun fiat-rahan (“olkoon-rahan”) käyttöön 1970-luvulla, valuutan liikkeellelaskijan näkökulmasta ei ollut enää mitään mieltä katsoa kirstun pohjalle, onko siellä vielä jaettavaa. Valuutan liikkeellelaskija synnyttää rahaa kirjaimellisesti tyhjästä. Niinpä euroalue nousi vuoden 2008 globaalista talouskriisistä ja eurokriisistä pitkälti Euroopan keskuspankin synnyttämän uuden rahan voimin, keskuspankin käynnistettyä laajan arvopapereiden osto-ohjelman. Kun vuonna 2012 silloinen keskuspankin johtaja Mario Draghi lausui kuuluisat sanansa, “whatever it takes” – keskuspankki tekisi kaikkensa euron säilyttämiseksi –, eurovaltioiden velanhoitokulut alenivat dramaattisesti, koska markkinat kokivat eurovaltioiden velanhoitoriskin pienentyneen olemattomiin. Keskuspankin sitoumuksen jälkeen suuri julkinen velka ei ollut kummoinenkaan taakka kannettavaksi.
Vuonna 2020 koronapandemia ja sen torjuntatoimet pysäyttivät taloudellisen toiminnan globaalisti ennennäkemättömällä tavalla. Valtiot joutuivat ottamaan huomattavia määriä lisävelkaa, jotta yksityisten toimijoiden ajautuminen taloudellisiin kriiseihin vältettäisiin tai ainakin iskuja pehmennettäisiin. Kaikkien eurovaltioiden julkisen velan määrä kasvoi harppauksin, vakaus- ja kasvusopimuksen velvoittavuudesta luovuttiin poikkeuksellisissa oloissa ja jopa Saksa poikkesi lakiin kirjatusta julkisen talouden tasapainon säännöstään.
Keskuspankki ja monet taloustieteilijät ovat vedonneet valtioihin, että ne ryhtyisivät aktiivisempaan finanssipolitiikkaan talouden elvyttämiseksi ja muun muassa ilmastoinvestointien vauhdittamiseksi. Keskuspankin toimet, joilla velanhoitokulut pysyvät alhaisina, eivät yksin riitä. Voisi sanoa, että valtiot ovat ajautuneet lähelle Abba Lernerin aikoinaan muotoilemaa funktionaalisen rahoituksen käsitystä, jossa ei tähdätä budjetin tasapainottamiseen sen itsensä vuoksi vaan budjetista voidaan rakentaa yli- tai alijäämäinen yhteiskunnan ja talouden muiden tavoitteiden mukaan. Ekologisen jälleenrakennuksen kannalta on tärkeää huomata, että toisin kuin yksityistä kulutusta, valtion budjettia voidaan kohdistaa demokraattisen päätöksenteon mukaan edistämään yhteisiä tavoitteita. Valtio voi kuluttaa ja investoida niihin asioihin, jotka ovat siirtymän kannalta tärkeitä, mutta joihin yksityinen sektori ei syystä tai toisesta ryhdy.
Pienenä eurovaltiona Suomi joutuu myötäilemään euroalueen yhteistä linjaa, vaikka se toki osaltaan keskusteluun ja päätöksentekoon voikin vaikuttaa. Jos muu euroalue kuluttaa ja investoi velaksi, Suomelle olisi suuri riski jättää vastaavat esimerkiksi terveyttä, työllisyyttä, teknologiaa ja vähähiilistä infrastruktuuria edistävät investoinnit tekemättä. Toisaalta jos euroalue pyrkii voimakkaasti pitämään markkinakurista kiinni – alistamaan julkisen maksukyvyn yksityisten luotonantajien päätöksille –, Suomelle olisi suuri riski toteuttaa siirtymää velkarahoitteisesti. Tällä hetkellä merkit viittaavat siihen, että keskuspankin annetaan huolehtia valtion maksukyvystä kaikissa tilanteissa pitkälle tulevaisuuteen.